Jullin jorinoita
Hei.
Kai minä sitten kirjoitan tänään, kun Pusu nukkuu jo olisikohan se viimein pieniin päin , kun noin ramasee. (Parhaani olen yrittänyt asian hyväksi herra paratkoon, parhaani olen yrittänyt.) Taisi raukka säikähtää tänään tosissaan. Ihminen oli aamulla avannut kaihtimet ja nähtiin pitkästä aikaa ikkunan takana oleva puu. Siinä se sitten oli siinä rungolla itse piru varmaan ainakin Pusun parkaisusta päätellen itse veikkaisin oravaa ainakin sellaisen häntä siinä vilahti, kun paikalle ehdin. Komea ja tuuhea häntä olikin hmm. saattoihan se Pusu järkyttyä siitäkin, kun se häntä siellä ulkona oli (näin meidän kesken) huomattavasti muhkeampi, kuin Pusun. Tätä ei sitten sille kerrota häntä nääs on meidän rouvan ylpeys ja silmäterä. Se pöyhii, möyhii ja sukii sitä aivan ehtimiseen.
Tiedoksi huolestuneille Pusun linna on palautettu entiseen loistoonsa. Saatiin herkkujakin sellainen tikku missä on kookosta ja raksuja lisäksi muutama herkullinen jauhomato kyllä nyt kelpaa.
Naapurin poikien pyörä on rasvattu on muuten tosi iso pyörä paljon meidän pyöriä suurempi pitäisiköhän tässä olla kateellinen. Nämä toopet nimet muuten on Äly ja Väläys ei oikein osaa käyttää pyöräänsä. Yleensä ne lönköttää siinä peräkkäin niin, että toinen juoksee koko ajan alamäkeen. Niiden lemppari juttu on: toinen roikkuu pyörän kehällä toisella laidalla ja toinen vastakkaisella puolella ja ne varttuu kumman pinna ensin pala eli kumpi luovuttaa ja lähtee pois silloin se jäljelle jäänyt saa kunnon vauhdin. Laitan kuvan niistä kun en tiedä mitä kummajaisia ne oikein on. Yllä on tuore kuva minusta emäntä sen ehti napata äsken, kun olin makeasti nokosilla.
Hauskaa juhlaa kaikille
T:Julli

