Kurren viemää

Me linssiluteet

Syyskuu 19th, 2008 Author: Julli ja Pusu Kurre

Tänään meistä laitetaan uusia kuvia näkyviin. Emäntä sai jollain kumman konstilla otettua meistä parempia kuvia.

Nyt Jullia suututtaa se olisi voittanut vedon eilen mitä Ponu yritti. Siitä, että emäntä tuo uuden elukan, kun tulee …mutta eipä tuonutkaan. Mokkulat sai selleisen heinällä täytetyn puutynnyrilelun. Muuten saatii vain tylsää  sapuskaa ja nekin piti laittaa pakasteeseen, enää ei meille haluta koisoja sisälle nyt, kun ne on saatu hävitettyä silloin kuin muutettiin. Niille jotka ei tiedä mikä on koiso kerrottakoon, että ne on sellasia pieniä tyhjänpäiväisen näköisiä perhosia jotka pesii meidän ruuassa, jos joku yksilö on joskus vaikka maahantuojalla päässyt munimaan niihin ruokiin. Niitä on todella vaikea hävittää, jos ne on päässeet asettumaan taloksi. Parasta on, että pakastaa kaikki uudet jyvät vuorokauden verran silloin koisot kuolee.  Tämä taas on harmillinen juttu silloin, kun on luvassa jotain oikein hyvää ruokaa eikä millään malttaisi odottaa sen pakastumista.

Mokkulat sai äsken sen tynnyrinsä ne ei oikein tajunneet sitä syötäväksi kunhan äimistelivät ja kummastelivat…. sen voi antaa tänne meille kyllä me tajutaan mitä sille tehdään.

Nyt me vaihdetaan kuvia Irokeesi ja Musti sekä Manda-muori esittäytyvät myös. Eiköhän ne huomemma ilmesty näkyviin.

T:Julli&Pusu

Ei kommentteja »

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi

:mrgreen: :neutral: :twisted: :shock: :smile: :???: :cool: :evil: :grin: :oops: :razz: :roll: :wink: :cry: :eek: :lol: :mad: :sad:

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image

RSS feed for these comments.